Aamu- ja iltapäivätoiminta

Myllärin koulun aamu- ja iltapäivätoiminta

Oppilailla on mahdollisuus osallistua aamu- ja iltapäivätoimintaan. Toimintaa järjestetään aamuisin 7-9 ja iltapäivällä 12-16.30. Aamu- ja iltapäivätoiminnasta vastaavat Myllärin koulun koulunkäynninohjaajat yhdessä Myllärin pajan päivätoiminnan ohjaajien kanssa.

Toiminta

Koululaisten aamuhoito järjestetään kaikilla luokka-asteilla Myllärin koulun sekä pajan tiloissa. Aamuhoidossa valmistaudutaan leppoisasti koulupäivään aamuaskareita tehden sekä rentoutuen ja leikkien. Oppilaalla on myös mahdollista nauttia kotoa tuotu aamupala. Iltapäivätoiminta toimii kahdessa ryhmässä jaettuna ikäluokittain. Pienet koululaiset suuntaavat Touhutuvalle ja isommat Nuokkarille.

  • Haku aamu- ja iltapäivätoimintaan tapahtuu Myllärin koulun rehtorin Juha Alaraatikan kautta.
  • Jos myönnetty paikka perutaan tai palveluntarve muuttuu, tulee muutoksista ilmoittaa rehtorille.
  • Omien tilojen lisäksi käytössä ovat aistihuone, liikuntasali, uima-allas sekä mm. auto retkiä varten
  • Touhutupa ja Nuokkari ovat auki sovittuina päivinä myös loma-aikoina.

Touhutuvan toiminta sisältää musiikkia, aistihetkiä, liikuntaa, kädentaitoja, leipomista, retkiä sekä ohjattua ja vapaata leikkiä sekä lepoa. Nuokkarin iltapäivätoiminassa on aikaa levolle, omille vapaa-ajan valinnoille sekä ulkoilulle. Iltapäivähoidossa tarjotaan välipala.

Aamutoiminta puh, 040 776 0913

Nuokkari puh, 040 741 1519

Touhutupa puh, 040 741 4315 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Tiedustelut ja lisätiedot

Merja Mustonen-Juopperi
palvelupäällikkö, opetus ja toiminta
040 194 9346
merja.mustonen-juopperi@kolpene.fi

Lataa esite